Synopsis:
EN:

Jorunn Myklebust Syversen’s film follows a group of lovely Norwegian people discussing the teachings of Jesus in interiors taken straight out of Elle Decoration. Well-off and educated, they are also completely lost – especially teenage champion dancer Mirjam (Josefine Frida Pettersen). All impeccable blond mane and innocent eyes, Pettersen makes a seamless jump from web series/worldwide phenomenon Skam into feature films. Her Mirjam doesn’t look like a victim but like the queen bee, at the very top of the high-school pecking order, which makes her growing confusion all the more compelling. Disco feels very timely, tapping right into the recent flood of articles describing A-list celebrities flocking en masse to ‘free churches’ and a new breed of cool, fashion-savvy preachers worshipping God and Gucci. When even Kanye West decides to hold his very own Sunday Service, you know something is up.  
–Marta Balaga, Cineuropa

FIN:

Skam-menestyssarjassa ihastuttanut Josefine Frida Pettersen on 19-vuotias kilpatanssia harrastava Mirjam, jonka kiiltokuvamainen elämä alkaa purkautua yhtä nopeasti kuin hänen kimmeltävien discoasujensa helmikirjailu. Äidin ja modernia bile-kirkkoa luotsaavan isäpuolen väliset riidat valvottavat. Lapsuudessa on tapahtunut jotain, mistä hänelle ei suostuta kertomaan. Tietämättömyys löytää tiensä kilpalavoille ja kivusta tulee osa koreografiaa. Mirjam tukeutuu ahdingossaan Jeesukseen, jonka opit tuntuvat olevan hyvin kaukana norjalaisista kristillisistä piireistä. Kokeiluun pääsee bilepyhäkön lisäksi Mirjamin kuuluisan enon TV-kappeli ja vähän perinteisempikin rukoushuone. Mutta mitä fundalistisempaa, ehdottomasti sitä oudompaa. Disco alkaa glitterillä ja house-musiikilla kyllästettynä perhedraamana ja päättyy kärkevänä uskontokritiikkinä, jonka loppumetrit yltyvät ahdistavaksi Jesus Camp -dokumenttia muistuttavaksi sekoiluksi. Kimallus ja neonvalot kätkevät alleen painostavan synkkyyden, jonka katsoja joutuu Mirjamin kanssa kohtaamaan. Disco onnistuukin kerronnassaan erinomaisesti, sillä se asettaa katsojan samalle lähtöviivalle päähenkilönsä kanssa. Voi vain rukoilla, että kaikki menee hyvin.  
–Elisa Kääriäinen